Jarmo Virmavirta

Tapaus Kreikka

Tapaus Kreikka

ja muita tarinoita on näyttelyni nimi. Se on avoinna 27.11. asti Galleria Liisa Ekqvistilla Noormarkussa. Vanha Vaasantie 13. Noormarkku on Helsingistä etäällä ja yksitoikkoisen ajomatkan päässä. Sen tunnetuin taidekohde on Alvar Aallon Villa Mairea, jonne pääsee tilauksesta. Nykyään Noormarkku kuuluu Poriin, joka on muutenkin kuin jazzin puolesta taidekaupunki. Olen ollut Ekqvistilla ennenkin, vuonna 2006. Sen jälkeen kymmenen näyttelyä muualla.


Näyttelyssä on esillä akvarelleja, akryyleja ja kollaaseja. Akvarellit lähtevät tunteista ja väreistä, kollaasit ovat luonnostaan kannanoton paikka. Tekniikan vaikutus on mielenkiintoinen seikka. Nimiteos "Tapaus Kreikka" on tehty kaksi vuotta sitten ja olen ylpeä siitä. Katto ja lattia palavat, tunnelikin näkyy, mutta ei valoa sen päässä. Näyttelyn avajaispäivän uutinen oli Kreikan kansanäänestys, jota sitäkään ei siis koskaan tullut. Ei ole ihme, että olen jo parin vuoden ajan ollut enemmän suuntautunut kollaaseihin kuin akvarelleihin, joka kuitenkin on vahva lajini. Maailman tilanne on vaan sellainen, että taiteen kautta on pakko ottaa kantaa. Näyttelyssä on esillä myös työni "Suomi ja globaali kvartaalitalous". Siinä EU:n tähdet hajoavat avaruuteen, jossa purjehtii Suomi monta vuotta sitten juhannuskokossa polttamani rakkaan puuveneeni keulapuuna.


Olen iloinen siitä, että viestintäministeri Krista Kiuru varasi aikaa tulla avaamaan näyttelyni. Hän piti lämpimän ja syvällisenkin puheen taiteen merkityksestä
Jarmo Virmavirta, professori, kuvataitelija

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja